Heippa! :)
Jo ennen kun edes tiesin mun lähtöpäivää, latasin mun puhelimeen päivälaskurin. Tuohon päivälaskuriin olen koko vaihdon ajan päivitellyt päivämääriä ihan joulusta ja kiitospäivästä asti siihen, kuinka kauan oon ollut maailmalla ja kuinka monta päivää on vielä siihen, kun lentokoneen pyörät koskettaa Helsinki-Vantaan lentokentän kiitorataa.
Puoliväli täällä Amerikan puolellakin ehti tulla ja mennä jo, eikä siitä selvitty ilman panikointia, saatettiin siinä samassa kans vuodattaa parit onnen ja kauhun sekaiset kyyneetkin.
Olin jo ennen tänne lähtöä lueskellut vanhoista vaihtariblogeista ja keskustelupalstoilta siitä, kuinka nopeasti aika lähtee hurahtamaan tuon
maagisen päivämäärän jälkeen - täysin huolimatta siitä, kuinka nopeasti tai hitaasti aika on sitä ennen mennyt. Ja tänään, tänään mun puhelimen päivälaskuri kertoi, että nyt ollaan oltu poissa Suomesta puoli vuotta. Kuusi kuukautta, 26.29 viikkoa ja 184 päivää. Niin pirun kauan oon ollut poissa kotoa vaan, jotta voisin olla kotona.
Hämmentävä lause, eikö? Mutta Kaliforniasta on tullut mulle toinen koti.
1. Yhden viikonloppuaamun aamupalailuja! Ihana kun sillon on aikaa asetella marjat puuroon eikä vaan heittää siihen päälle kuten kouluaamuina. 2. Minä ja jaetulla jenkkiparaskaverisijalla oleva Jenna, joka asuu about viiden minsan kävelymatkan päässä musta! 3. Targetin ystävänpäiväjuttuja, kaikki on niin pinkkiä nyt (paitsi Starbucksin Valentine's Day Specialit???)! 4. Koululta sai ostaa tommosia suklaa + nalle + glee club laulamassa sulle -settejä sille special someonelle mutta koska mun special someone hengailee Suomessa, ostettiin kavereiden kanssa toisillemme noi. Ihan vaan koska kuka nyt ei halua että sun ympärillä tanssii neljä tyttöä laulaen, viides soittaa kitaraa ja kuudes videokuvaa? Etenkin, kun se toteutetaan kesken oppitunnin?
Musta tuntuu siltä, että lähdin Suomesta
maksimissaan kuukausi sitten, en yhtään aikasemmin. Totuus kuitenkin jotain ihan muuta, kun hengittelin suomalaista ilmaa viimeksi mua Ruotsin kautta Nyciin kuljettavassa lentokoneessa
(jonka noususta mulla on itseasiassa videokin, jossa nakyy mun kotitalo ja kuuluu mun masentavat nyyhkytykset). Aika on mennyt täällä ihan älyttömän nopeasti ja valehtelisin, jos sanoisin ettei tää päivien - tai kuukausien! - huppeneminen pelottaisi yhtään. Musta tuntuu, että jos tää puoli vuotta on mennyt ihan silmänräpäyksessä, mun viimeiset kuukaudetkin menee toisessa samanlaisessa, luultavasti vielä nopeammassakin silmänräpäyksessä. Ennen kuin huomaankaan, tuun olemaan lentokentällä hyvästelmässä mun amerikkalaista perhettä, kotia ja kavereita - mun amerikkalaista elämää.
En mä olisi millään uskonut että pelkästään puoli vuotta voisi hurahtaa näin nopeasti ohitse. En, vaikka kaikissa vaihtari- tai auppariblogeissa painotettiin sitä. En uskonut ollenkaan, vaikka mulla olikin todisteena kaikki menneet vuodet ihan Suomen puolella - ensin juhlitaan uutta vuotta, heinäkuussa mun synttäreitä ja seuraavaksi toivotetaan taas uutta vuotta tervetulleeksi. Ihan hullua.
1. Minä ja mun toinen paras jenkkikaveri, Sydney, joka asuu kirjaimellisesti ihan kivenheiton päässä. Samalla kans tb aikaan ennen kun Syd ehti napsasta viis senttiä mun tukasta pois. :( 2. Sain viime kuussa myöhäisen joululahjan poikaystävältä ja ai että sitä onnen määrää, kun paketista paljastui mm. ruisleipäpaketti (jota halasin??)! ♥ 3. Ennen winter formalia käytiin tyttöjen kanssa päivittämässä vähän meikkivarastoja ja mä satuin löytämään Lumenen tuotteita, jotka kiikutin kyllä hetimiten kassalle hinnoista huolimatta. 4. "Mentäiskö jo?"
Onneksi hätä ei kuitenkaan ole tämännäköinen ja mulla on vielä aikaa elää täällä amerikkalaisena teinityttönä seuraavat nelisen kuukautta. Noihin tuleviin kuukausiin sisältyy vielä paljon kivoja juttuja kuten prom, spring break, graduation ja Ihopin ilmainen pannaripäivä - ja varmasti monia muitakin, joita en nyt vaan millään saa päähäni
(tai joita ei olla vielä suunniteltu!). Kyllä siinä vielä ehtii ennen kuin peruutetaan autotallista viimeistä kertaa minä takapenkillä, suuntana lentokenttä.
Tai jos nyt ihan tarkoiksi ruvetaan, meidän autot tulee kyllä suuntaamaan Oaklandin kentälle jo aiemmin, mutta ilman mun sinne jättämistä. Mun vanhemmat ja pikkusisko on nimittäin saapumassa tänne lomailemaan vähän alle sadan päivän päästä, mistä oon ihan mielettömän innoissani! En millään malttaisi odottaa että pääsen esittelemään heille mun kavereita, kotikaupunkia ja oikeastaan, ihan vaan Amerikkaa.
Kello alkaa täällä kuitenkin olla jo aika paljon, ja vaikka huomenna onkin pitkään odotettu viikonloppu, mun suunnitelmiin ei kuulu nukkua iltapäivään asti, vaan yrittää nousta ihan ihmisten aikoihin. Pikkusiskokin kirjoitteli mulle tänään viestiä, että haluaisi skypetellä mun kanssa joten ihan senkin takia pitäisi olla hereillä.. Joten eiköhän mun seuraava etappi oo Höyhensaaret!
