WHO AM I

Heipsu - ja tähän alkuun hirveet pahottelut siitä, että oon varmaan maailman huonoin vaihtaribloggaaja, viimesestä postauksestaki on puoltoista kuukautta. Huhhu, nyt lupaan ruveta hyväksi bloggaajaksi ja kirjotella sitten ihan vaan tästä Suomielämästä, kun vaihdon osalta ei oikeen uusia juttuja oo tulossa. Hakupaketti on viittä vailla valmis ja sitten vaan perhetietoja odottelemaan. 

Tän postauksen aiheena oli kuitenkin kertoa hieman musta. Oon nähny niin monessa vaihtariblogissa We♥It -esittelypostauksia ja koska ne on aina kolahtanut muhun, päätin nyt tehdä omankin.

Mun nimi on siis Katianna mutta mua on kutsuttu heti ekaluokalta lähtien ihan vaan Katiksi, joten mulla menee hetki ymmärtää, jos joku puhuttelee mua mun ristimänimellä. Olen 17 vuotta ja vaihtoon lähtiessä oon jo ehtinyt täyttää 18, mitä on mun mielestä tosi outo ajatella, koska tuolloin mä olen vihdoin ja viimeinen saavuttanut Suomen puolella sen ah niin ihanan täysi-ikäisyyden ja oon yhteiskunnan silmissä vihdoin aikuinen mutta mäpä lähdenkin Jenkkeihin vaihtariksi, jossa oon vielä täysi lapsi. Ihan hyvä sinänsä, en olis todellakaan halunnut vielä täysi-ikäistyä.

Mun perheeseen kuuluu vanhempien lisäksi kahta vuotta nuorempi pikkusisko Krista ja seitsemän vanha koira, Nila. Mä vietän harvemmin aikaa mun perheen kanssa, mutta silti pelkkä ajatus tästä talosta lähtemisestä tuntuu oudolta ja ehkä vähän pelottavaltakin ottaen huomioon sen, että olen asunut koko ikäni tässä samaisessa talossa, melkeen samassa huoneessakin.

Mun vapaa-aika kuluu paljolti kavereiden, poikaystävän tai cheerleading -treenien parissa; Netflixin kattelua tai muuten vaan paikallaan makaamista unohtamatta. Mä vietän liiankin paljon aikaa mun puhelimella ja oon lähes aina etsimässä pistorasiaa, kun akkuprosentti lähenee alle kymmentä. 

Tällä hetkellä mä opiskelen Omnian ammattiopistossa toista vuotta lähihoitajaksi ja suunnitelmissa olisi tässä puolentoista vuoden päästä erikoistua mielenterveys- ja päihdealalle ihan vaan sen kiinnostavuuden takia. Oon kuitenkin nyt alkanut miettimään etten tee mitään lähihoitajatutkinnolla, koska se ei ole se, mitä mä haluan tehdä elämälläni. 

Mulla on isoja suunnitelmia mun tulevaisuuden varalle, vaikka välillä oonkin ihan kujalla siitä, minne mun pitäs amiksen jälkeen lähteä opiskelemaan ja juoksekin jatkuvasti opolla kyselemässä näistä asioista. Tiedän vaan, että mä haluan matkustella ennen paikoilleen asettumista; tällä hetkellä vaihtarivuoden lisäksi mua kiinnostaisi työssäoppiminen, työt tai au pairina oleminen ulkomailla. Ehkäpä kokeilen kaikkia!

Tähän vikaan pätkään mä päätin kysellä mun parhaimmilta kavereilta, millasiks ne kuvailee mua, koska tätä postausta hetken kirjottaessa huomasin, kuinka vaikeeta itseään on realistisesti kuvailla. Kaverit saa siis hoitaa nyt tämän homman loppuun; 

"Sä oot sosiaalinen ja puhut aina kaikille ja haluut tutustuu tyyliin kaikkiin. Oikeesti kaikkiin. Oot positiivinen tyyliin 24/7 ellei sun ruokii syödä tai viedä tai syöt itte kaiken. Ku haluut tavottaa jotakin, ni sit sulla on motivaatioo siihen ja teet tyyliin kaikkes et saavutat sen. Oot vähän urpo ja blondi mut se on OK. Rakastat ruokaa ja oot semmonen et haluut kokee kaikkee. Oot nolo puspus." - Julia

"Suhun on helppo tutustua. Oot ihana, mukava, sosiaalinen ja muut huomioon ottava kaveri, jonka päässä ei ole kylläkään paljoa järkeä mut sun seurassa ei tuu ikin tylsiä hetkiä.♥" - Milla

"Oot ilonen ja menevä persoona. Oot tosi spontaani ja sun kaa voi lähtee vaikka extemporee Mäkkiin kesken minkä tahansa puuhan. Sä naurat paljon ja syöt aina mun safkat, mut sen lisäksi oot myös sosiaalinen ja sun on helppo tututuu kaikenlaisiin ihmisiin vaan olemalla oma itsesi." - Tiiti 

INTERVIEW

Moikka!

Mä kirjotin tän postauksen aikoja sitten muistiin koska mitä mä olen lukenut kaikkia vaihtariblogeja, mua on ärsyttänyt ihan hirveesti se, kuinka haastattelukertomukset on kirjoitettu pikasesti tyylillä "Jännitin, mutta jännitin ihan turhaan. Nyt odottelen vaan tuloksia" - eikä se kerro muille paniikissa haastattelua odottaville yhtikäs mitään itse tilanteesta.

 We♥It

Mun haastattelija soitti mulle 7. heinäkuuta ja sovittiin siitä haastattelu samantien Exploriuksen toimistolle viikon päähän, maanantaille 14. heinäkuuta. Mä menin paikalle mun iskän kanssa, koska hän halusi kysellä haastattelijalta kysymyksiä, mihin mä en oikeen osannut antaa hyvää vastausta edes mun ahkeran Googlen käytön avulla.

Mä olin jännittänyt mun haastattelua koko edellisen illan enkä saanut yöllä edes kunnolla unta sen takia vaan pyöriskelin vaan sängyssä, tihrustin suurinpiirtein itkua ja tekstailin paniikissa kavereille et Mitä jos mokaan sen? Mitä jos mun keskiarvo on liian huono? Mitä jos ne ei halua mua?

Kuitenkin, kaikki toi jännittäminen ja panikointi oli ihan turhaa. Mun haastattelija oli nuori, tosi rennon oloinen ja hymyili paljon eikä tilanne tuntunut läheskään yhtään niin viralliselta mitä mä olin kuvitellut. Istuttiin aluksi kolmistaan aulassa olevan pyöreän pöydän ääressä ja iskä jutteli mun haastattelijan kanssa hetken niistä asioista, joihin mä en ollut osannut antaa vastausta kuten koulun koko, mun turvallisuus USAssa ja vaihto-oppilasmaksun maksaminen.

We♥It

Kun mä lähdin itse haastatteluun toiseen huoneeseen, iskä jäi aulaan lukemaan Exploriuksen uutta mainoslehtistä läpi sillä vanhemmat ei saanut osallistua itse haastattelutilanteeseen. Mä annoin haastattelijalle tarpeelliset paperit, otin kopion mun yhdeksännen luokan välitodistuksesta (olin ja olen edelleen kadottanut päättötodistuksen) ja sit päästiin vihdoin alottamaan se haastattelu kunnolla.

Käytiin aluksi läpi aikalailla peruskysymyksiä, just että minne päin maailmaa mä haen ja miksi juuri sinne, millanen mun perhe Suomessa on ja lisäks käytiin suomeksi vielä läpi pari kysymystä, mitä student profilessa (se piti tulostaa itse aiemmin ja tuoda mukanaan haastatteluun täytettynä) oli kysytty. Suomenkielinen osuus hujahti ohi ihan älyttömän nopeasti ja me vaihdettiinkin kieltä englantiin, jolla loppuhaastattelu pidettiin. Mulla ei ollut mitään kielikoetta yms, vaan mun kielitaito testattiin ihan vaan tolla englanninkielisellä jutteluosuudella. Musta tuntuu että änkytin ihan hirveesti ja unohtelin tärkeitä sanoja ja kielioppia, mutta toisaalta musta taas tuntui että se meni hyvin - ja ilmeisesti menikin, koska kaksi viikkoa sen jälkeen mun postiluukusta putosi sisään hyväksymiskirjekuori!