Heippa!
Näin perinteisesti heti tähän alkuun, vaihdon osalta ei ole tapahtunut mitään jänniä. Perhettä ei näy eikä kuulu mutta turhaan taidan panikoida kun mun puhelimeen on tallennettuna vielä päälle kolmekymmentä Exploriuksen USAn oppilasta vailla perhetietojaan. Olisihan se toki helpottavampaa tietää, minne sitä nyt ollaankaan suuntaamassa tän odottelun sijasta, mutta hyvää kannattaa odottaa, eikö?
Koulut onkin jo ihan lopullaan, enää kaksi viikkoa niin meikätyttö kirmaa kesälaitumille ja jättää Suomikoulun taakseen vuodeksi, mikä on ihan hullu ajatus näin koulunpenkillä 11 vuotta istuneen silmin. Tämä lukuvuosi on mennyt ihan älyttömän nopeasti ja mitä muilta vaihtareilta oon kuullut, vaihtovuosi tulee menemään vielä nopeammin.
Postauksen jujuna mulla oli kertoa vähän meidän äitienpäiväviikonlopun päiväreissusta Viroon, missä olin viimeksi käynyt ysiluokan keväällä, suurinpiirtein näihin samoihin aikoihin. Säät suosi meitä todella hyvin, +18 parhaimmillaan, mutta välillä tuuli kyllä tosi inhottavasti. Meillä oli tälläkin kertaa auto matkassa, niin päästiin kivasti kiertelemään myös satama-alueesta kauempana!
Mä olen niin hämmentynyt tosta Viron hintatasosta että Hesekäynnin jälkeen tokasinkin äidille, että miksi mä en valinnut Viroa kohdemaaksi mun vaihdolle, kun vessakäynti maksoi 10 senttiä Suomen euron kiskurihinnan sijaan ja Hesestä sai kaksi pirtelöä Suomen yhden pirtelön hinnalle - suorittaakohan mikään vaihto-oppilasjärjestö edes vaihtovuosia Viroon?
Me tosiaan lähdettiin matkaan jo aamuseitsemältä laivan aamupalalle, joka oli ainakin mun mielestä myöhemmän buffetin tapaan kyllä pettymys. Vaihtoehtoja molemmissa oli tosi vähän, aamupalan munakokkeli oli mautonta ja jotkut ruokalajeista illan buffetissa oli ihan oudosti maustettuja ja kylmiä. Ehkä mä en vaan osaa syödä noita "hienostuneempia" ruokia vaan mun juttu on sitten se pitsa, jota oon ainakin viime viikolla vetänyt jo ihan kiitettävästi...
Siellä Viron puolella mua hämmästytti hintatason lisäksi ne talot, mitä nähtiin kun ajettiin kauemmaksi satama-alueesta. Ne oli niin karun näköisiä, vanhoja kerrostaloja, joiden maali oli paikoittain kadonnut kokonaan. Talojen pihat oli asvaltoitu, missään ei näkynyt viheralueita eikä leikkipaikkoja, ei edes yksittäistä keinua tai liukumäkeä. Koko ikänsä täysin erilaisia kerrostaloja katselleena musta tuntui todella oudolta katsoa niitä taloja meidän ajaessa eteenpäin. Siinä niiden talojen asukkaiden elämää miettiessä tuli taas sellanen fiilis, kuinka onnekas sitä onkaan asuessaan Suomessa metsien keskellä omakotitalossa vaihto-oppilasmahdollisuuden kanssa.
Sain muuten viime viikolla tietää mun viisumihaastatteluajan; perjantai 26.6. kello 8:45, muut tuohon aikaan tulevat Expon oppilaat, nostakaapas kättä niin voitaisiin tehdä yhdessä jotain haastattelun jälkeen!
Mun lähtövalmennustilaisuus lähenee tällä hetkellä niin nopeaa, että mua oikeastaan jännittää nyt se enemmän kuin lähtö, hassua. Sinnekkin on enää viisi päivää mun daycounterin mukaan, aika kuluu ihan supernopeasti. Muistan siihen ilmottautuessa, kuinka älyttömän pitkä aika siihen vielä oli ja nyt mä olen jo laittanut liian aikaiset herätykset lauantaiaamulle! Kunpa vaan tietäis jo myös lähtöpäivän niin voisi siihenkin laittaa daycounteria jonkun summittaisen päivämäärän sijasta. Huokaus.
Seuraavan kerran kirjottelenkin varmaan lähtövalmennustilaisuudesta ja koska olen parin Expon oppilaan blogista lukenut heidän saaneen tietää koulu- ja/tai perhetietonsa lähtövalmennustilaisuudessa puhelinsoiton sijaan, voin mäkin varmaan elätellä toivoa että mun Expon yhteyshenkilö tulee kesken tapahtuman nykäsemään mua hihasta ja kertoo, missä tuun ensi lukuvuoden elämään?
