FAREWELL PARTY

Läksiäiset on nyt juhlittu lähemmäs kolmensadan kuvan saldolla ja lähtö tuntuu paljon kongreettisemmalta nyt, kun ekat heipat kavereille on jo sanottu. Poikia tuun vielä varmasti näkemään mikäli aika vain sallii, mutta kieltämättä tuntui oudolta litistyä Millan ja Saran superhaliin tietäen, että seuraavan kerran halitaan vasta ensi kesänä.

Mulla tuli tänään ekaa kertaa tosi haikea olo vaihdon takia. Lähtöön on enää kaksi päivää ja niin paljon pitäisi vielä tehdä ja nähdä.. Pojat kysykin multa tänään, mitä haluaisin tehdä mun vikana päivänä, ja mua oikeasti suretti, etten voinut vastata "mennäänkö vaikka Lintsille?" koska multaa loppuu yksinkertaiseti aika vaan kesken. Vaikka tiesin että mun lähtö tulee olemaan aika nopea, en jotenkin osannut yhtään varautua siihen ja nyt istun vaatepommin jäljiltä olevassa huoneessa rättiväsyneenä miettien, pitäisikö alkaa siivoilla vai mennä nukkumaan että jaksaisi huomenna hoitaa viimehetken hankinnat, muuttoilmoitukset ja vaikka mitä muuta, joka tuntuu väsähtäneen Katin mielestä ihan turhalta. 

Ja ei, älkää nyt ymmärtäkö ettenkö haluaisi lähteä, sillä haluan sitä enemmän kuin mitään muuta tällä hetkellä. Eiköhän jokainen meistä tunne edes vähän haikeutta jo parin viikon ulkomaanreissulle lähtiessä? Entä sitten, kun pitäisi jättää 18 vuotta rakennettu elämä Suomeen ja lähteä pois? Perhe, poikaystävä, kaverit, lemmikit.. Kyllä ne kaikki nyt odottaa mua täällä, mutta tuntuu silti vaan jotenkin tosi hurjalta lähteä! Monessa jo-palanneen-vaihtarin blogissakin on pohdittu, miksi lähteä, kun kaikki on täydellistä? 

Niinpä niin. Mua alkaa pikkuhiljaa jännittämään lähtö, vaikken oikeastaan tiedä mikä siinä sitten niin paljon jännittää, että jo tätä postausta kirjoittaessa mun vatsassa lentelee perhosia. Tiedän että mua odottaa Kaliforniassa ihana perhe ja että mun perhe/ystävät/poikaystävä täällä Suomessa jaksaa kyllä odottaa mua sen vuoden. Eihän se loppujenlopuksi ole edes niin pitkä aika!

Mua taitaa nyt sänky kutsua, sen verran alkaa silmäluomet jo painaa. Huomiselle onkin sitten tiedossa kaikkien viimeisten juttujen teko, jotta vikana iltana ei tarvitsisi huolehtia enää mistään muusta kun pakkaamisesta ja viimeisten ruisleipien syömisestä. A p u a. 

SIJOITUSTIEDOT

Heippa!

Mulle oli tässä viime kuukausien aikana muodostunut jo aamu(ja päivä. Ilta. Yö. En-keksi-muutakaan-tekemistä)rutiiniksi kurkistella näkyykö mun profiilia Cetusan sivuilla kun oppilaat alkoi sieltä pikkuhiljaa poistua ja mun profiili tuntui jämähtäneen paikoillen. Olin jo ihan varma että siellä se nököttää vielä elokuun lopulla ja lähden päivän varoitussajan pikalähdöllä kohti Nyciä, mutta puolisentoista viikkoa sitten, sunnuntaiaamuna, profiili oli kadonnut sieltä. Ajattelin että kirjoitin mun id:n vaan väärin, joten tarkistin uudestaan. En vieläkään uskonut että mut olisi oikeasti 'jo' sijoitettu, vaan tarkistin varmuuden vuoksi vielä kuusi kertaa. Tarkistin uudelleen tunnin päästä ja kurkisstinpa vielä juuri ennen iltaunille kömpimistä - ja tottahan se oli, "No students were found for your criteria! Please search for more students!"

Osaako ei-vaihtari edes kuvitella, millaset riemunkiljahdukset ja -tanssahdukset siinä vaiheessa pääsee, kun älyää, että joku on oikeasti valinnut sut elämään vuodeksi niiden kanssa? Ja voi että, siitä se sähköpostin päivittely vasta alkoikin - millon tulee sähköposti, jossa kerrotaan, kuka mut on valinnut? Milloin, milloin, milloin? Siinä rupesi jo pikkuhiljaa kärsivällisyys loppua kun päivät vaan mateli eteenpäin ilman tietoa lähtöpäivästä tai osavaltiosta. 

Tänään sain sen kauan odotetun puhelun Exploriukselta (joka oli alunperin siitä, monelta tapaan Expon Anun, koska olin voittanut Converse -arvonnan ja kenkulit piti kotiuttaa).  Siinä unisena yritin sopia tapaamisaikaa ja -paikkaa, kunnes puhelimesta kerrottiin mulle olevan muutakin asiaa. Unenpöpperöisenä kysäsin ehkä vähän välinpitämättömästi että mitäs - "Mulla on tässä kädessä juuri tulostettuina sun sijoitustiedot". 

Woodland Downtown (Kuva Googlesta)

Tiedättekö kuinka nopeasti juuri heränneeltä vaihtarilta katoaa väsymys ja unihiekat tuollaisen lauseen kuullessaan? Nopeammin, kun ehtii kissaa sanoa. 

Mä tulen viettämään ensi lukuvuoteni Woodlandissa, Kaliforniassa. Woodland sijaitsee 20 minuutin ajomatkan päässä Kalifornian pääkaupungista Sacramentosta ja kuuluu (Wikipedian mukaan!) Sacramento - Arden - Arcade - Roseville -metropolialueeseen. Mun tulevassa kotikaupungissa asustelee noin 56,000 asukasta.

Mun hostperheeseen kuuluu hostvanhemmat ja kaksi koiraa, mistä oon todella iloinen koska oon niin koirarakas. Mun hostdad on suomalainen, mutta on asunut Jenkeissä lähemmäs 30 vuotta. Heidän profiilin mukaan he tykkäävät mm. matkustelusta, ruoanlaitosta ja uusien ruokien kokeilusta - harmi vaan etten voi esitellä uppo-outoja suomalaisia ruokia dadin juurien takia, mutta eipä se mua loppujenlopuksi haittaa, perhe vaikuttaa niin täydelliseltä enkä malttaisi yhtään odottaa sitä hetkeä, kun laskeudun Sacramenton lentokentälle! 

Mun perhe asuu lähellä mun koulua, Pioneer High Schoolia, ja mitä luultavemmin kuljen sinne koulubussilla - toisaalta se matka olis kans älyttömän lyhyt polkasta vaikkapa pyörällä, siinä sais samalla vähän liikuntaa! :D 

Mun koulussa tulee olemaan 1500 oppilasta mikä on jo enemmän, kun mun Suomikylässä asukkaita. Mun hostvanhemmat sanoi mun olevan senior ja ymmärtääkseni myös pääsemään kokemaan amerikkalaisen graduationin - en sitten tiedä tarkoitettiinko sillä yleisössä napottamista vai kaapu päällä pyörimistä, mutta toivottavasti jälkimmäistä. 

Yritin katella koulun nettisivuilta urheilulajeja ja kursseja, mutten saanut paljoa irti - löysin kuitenkin tiedon, että koulussa on cheerleadingia! Mitä luultavemmin pääsen osallistumaan aitoon jenkkiläiseen high school cheerleadingiin, mutta mun pitää varmaan vielä kysellä aluevalvojalta ja/tai hostvanhemmilta tarkempia tietoja joukkueesta. 

Woodlandissa on tällä hetkellä kivan lämpöstä (ehkä vähän liiankin lämmintä tämmöselle helposti kärtsäävälle, kylmään tottuneelle Suomitytölle) ja mitä kattelin Googlesta, ei talvilämpötilatkaan taida laskea edes neljän plussa-asteen alapuolelle. Saa toki korjata jos olen väärässä, mutta näin Google ja lämpömuunnin mulle väittivät - toppatakki saa siis jäädä kaappiin ja täten tehdä enemmän tilaa Nycin ostoksille. 

Mulle ilmesty nyt tälläinen vähän pikalähtö, kone lähtee Helsinki-Vantaan kentältä 12.8. eli tosiaan ihan superpian. Helsinki-Arlanda lennon aika muuttui ja mun ei tarvitsekkaan napottaa lentokentällä jo aamukuudesta, kun kone lähtee 9:30 sen varttia vaille kahdeksan sijaan.

Nyt voisin varmaan jo sanoa, että mua alkaa pikkuhiljaa jännittää? Edessä on monia lentoja ja koneen vaihtoja, mutta sitä ennen mulla on tämä viitisen päivää aikaa hoitaa kaikki tarvittavat jutut: tuliaiset, pakkaaminen, ekojen dollareiden haku, läksiäiset, huoneen siivoaminen ja vaikka mitä, viimeiset cheertreenitkin Sparksien kanssa on nyt treenattu. Aika vaan tuntuu katoavan ja mun suunnitelmat loppukesälle, mm. sukulointi Oulussa, taitaa siirtyä kesälle 2016 - ihan outoa, kohta koneen nokka suuntaa kohti Amerikkaa ja pääsen aloittamaan mun unelman toteuttamisen.