FAREWELL PARTY

Läksiäiset on nyt juhlittu lähemmäs kolmensadan kuvan saldolla ja lähtö tuntuu paljon kongreettisemmalta nyt, kun ekat heipat kavereille on jo sanottu. Poikia tuun vielä varmasti näkemään mikäli aika vain sallii, mutta kieltämättä tuntui oudolta litistyä Millan ja Saran superhaliin tietäen, että seuraavan kerran halitaan vasta ensi kesänä.

Mulla tuli tänään ekaa kertaa tosi haikea olo vaihdon takia. Lähtöön on enää kaksi päivää ja niin paljon pitäisi vielä tehdä ja nähdä.. Pojat kysykin multa tänään, mitä haluaisin tehdä mun vikana päivänä, ja mua oikeasti suretti, etten voinut vastata "mennäänkö vaikka Lintsille?" koska multaa loppuu yksinkertaiseti aika vaan kesken. Vaikka tiesin että mun lähtö tulee olemaan aika nopea, en jotenkin osannut yhtään varautua siihen ja nyt istun vaatepommin jäljiltä olevassa huoneessa rättiväsyneenä miettien, pitäisikö alkaa siivoilla vai mennä nukkumaan että jaksaisi huomenna hoitaa viimehetken hankinnat, muuttoilmoitukset ja vaikka mitä muuta, joka tuntuu väsähtäneen Katin mielestä ihan turhalta. 

Ja ei, älkää nyt ymmärtäkö ettenkö haluaisi lähteä, sillä haluan sitä enemmän kuin mitään muuta tällä hetkellä. Eiköhän jokainen meistä tunne edes vähän haikeutta jo parin viikon ulkomaanreissulle lähtiessä? Entä sitten, kun pitäisi jättää 18 vuotta rakennettu elämä Suomeen ja lähteä pois? Perhe, poikaystävä, kaverit, lemmikit.. Kyllä ne kaikki nyt odottaa mua täällä, mutta tuntuu silti vaan jotenkin tosi hurjalta lähteä! Monessa jo-palanneen-vaihtarin blogissakin on pohdittu, miksi lähteä, kun kaikki on täydellistä? 

Niinpä niin. Mua alkaa pikkuhiljaa jännittämään lähtö, vaikken oikeastaan tiedä mikä siinä sitten niin paljon jännittää, että jo tätä postausta kirjoittaessa mun vatsassa lentelee perhosia. Tiedän että mua odottaa Kaliforniassa ihana perhe ja että mun perhe/ystävät/poikaystävä täällä Suomessa jaksaa kyllä odottaa mua sen vuoden. Eihän se loppujenlopuksi ole edes niin pitkä aika!

Mua taitaa nyt sänky kutsua, sen verran alkaa silmäluomet jo painaa. Huomiselle onkin sitten tiedossa kaikkien viimeisten juttujen teko, jotta vikana iltana ei tarvitsisi huolehtia enää mistään muusta kun pakkaamisesta ja viimeisten ruisleipien syömisestä. A p u a.