NEW YORK

Nyt on New York nähty, kirjoittelen tätä postausta hostperheessä mun sängyllä istuen (saavuin viimeyönä). Olin ajatellut New Yorkin olevan sen kaiken hehkutuksen perusteella aivan superupea ja kyllähän se nyt upea oli, muttei ihan niin sen kaiken hehkutuksen arvoinen. Tykkäsin kuitenkin tosi paljon ja varmasti tuun vielä joskus sinne palaamaan. 

Meillä oli Expon järjestämiä tapaamisia aamusta, kiertoajeluja Manhattanilla ja vapaa-aikaa, jolloin pääsi vaikkapa käymään Top of the Rockissa tai eksymään kolmikerroksiseen Times Squarin Vicoria's Secretiin (en eksynyt!!). 

Mulla oli huonetovereina norjalainen ja tanskalainen tyttö eli vaikka liikuin pääasiassa kolmen muun Suomitytön kanssa, pääsi englantia silti puhumaan ihan kiitettävästi. Toinen mun huonekavereista, Rebecca, on sijoitettu Palo Altoon Kaliforniaan ja toivoi, että me voitaisiin nähdä hänen kanssaan vielä tän vuoden aikana, kun ei meidän välillä ole mitään ihan ylitsepääsemättömiä maileja. 

Huomenna mun pitää mennä käymään koululla ensimmäistä kertaa, mulla on kuulemma jonkinnäköinen kielikoe ja mun pitäsi valita myös ne kurssit, mitä haluan täällä opiskella. Koulu itsessään alkaa jo keskiviikkona ja se on vähän jännittävää.

TODAY.

TÄNÄÄN. Mä lähden tänään. Sydän lyö tuhatta ja sataa pelkästään tätä postausta kirjoittaessa. Itkettää enkä halua lähteä mutta samalla haluan (haluaminen voittaa ei-haluamisen ihan puhtaasti kyllä!). Tässä keskellä yötä tää pieni suomalaistyttö Espoon peräkyliltä miettii, mihin onkaan ryhtymässä. Heihei tuttu ja turvallinen Suomi, heihei perhe ja ystävät, heihei kaikki mikä on mulle tuttua. 

Mun pää lyö täysin tyhjää. Kuuntelen jonkun öttiäisen pörräämistä lattialla, iskän kuorsaamista ja tietokoneen hurinaa. Kaikkialla muualla talossa on jo pimeää paitsi tässä ruokapöydällä missä kirjoittelen. Myös mun huoneesta loistaa valot, kun poikaystävä pelailee iPadillaan siellä. Viimeinen yö aivan liian pitkään aikaan Jessen vieressä häämöttää edesssä. 

Mulla on tosi epätodellinen olo. Tänään kello 9:30 mun lento kohti Arlandaa lähtee ja jätän taakseni tämän elämän, mitä oon viimeiset 18 vuotta yrittänyt parhaani mukaan rakentaa. Musta on niin outoa että kohta asun Kaliforniassa, puhun päivittäin englantia ja saan aloittaa uuden elämän kokoamisen puhtaalta pöydältä - voiko näin edes sanoa? 

En vaan osaa ymmärtää että kohta meikätyttö on lentokentällä kohteena Yhdysvallat ja vaihto-oppilasvuosi, mun pitkäaikainen unelma. Missä vaiheessa unelmointi muuttuikaan tekemisiksi, missä vaiheessa päätin hakea vaihtoon, milloin mut hyväksyttiin? Tuntuu että se oli eilen vaikka oikeasti siitäkin on jo yli vuosi. Aika on kulunut älyttömän nopeaa ja kauhulla odotan sitä, kuinka nopeasti mun vuosi Kaliforniassa huppenee. 

1. Vikat treenit ja Nosturin maisemia. Tuun ikävöimään Helsinkiä ja mun ihania tytsyjä. 2. Viimeinen uintireissu tänä kesänä Suomen järvissä, check. 3. Tuliaisshoppailuja. 4. Meitin ihkaensimmäiset dollarit ikinä! Hämmentävän näköisiä seteleitä näin euroihin tottuneelle. 

En osaa sanoa mitään. Oon niin hämmentynyt siitä että se on oikeasti kohta menoa se. Eihän tässä ole kuin vajaa kuusi tuntia herätykseen. Väsymys painaa päälle jo aika kovaa ja ärsyttää, kun mun huone ei ole vieläkään tiptop. Haluaisin vaan käpertyä Jesssen viereen puhtaassa huoneessa ja höpötellä turhuuksia kunnes nukahdetaan. 

Mua jännittää ihan hirveästi. Pelkään vähän lentämistä (kiitos Lentoturmatutkinta...) ja 8,5h lento Atlantin yli jännittää - samoin mua jännittää mun yli kuuden tunnin lento Nycistä Sacramentoon. Kaikki lennot oikeastaan. Ja se englannin puhuminen. Ruokatottumukset. Ensimmäinen koulupäivä. Hostperheen tapaaminen. Kaikki. 

Apua. Kohta mä lähden.