CHRISTMAS

Moikkamoi!

Tiedättekö mikä on ehdottomasti yksi parhaita fiiliksistä? Joulualennuksien kiertelyn jälkeen omaan sänkyyn pujahtaminen, lämpöpeiton päälle kytkeminen ja bloggailu. Mukillinen glögiä maistuis myös, nostaisi varmaan vähän enemmän tätä joulufiilistä tän postauksen kirjottamiseen!

Mun joulu ei poikennut muista jouluista oikeastaan millään tavalla - mun joulupuurosta ei löytynyt mantelia, joulupukki toi mulle pienen kasan kivoja lahjoja ja söin suklaaöverit - nyt pelkkä ajatuskin suklaasta ällöttää. Ei käyty hautausmaalla tänäkään jouluna, mutta kiivettiin pikkusiskon kanssa mummilan varaston vintiltä etsimään rattikelkkaa ja hurjasteltiin sillä läheistä mäkeä alas. Tai oikeastaan, mä laskin ja sisko pudisteli päätään mulle.

Siinä joulupöydässä onnellisesti kinkkua mutustaen aloin miettimään sitä, kuinka erilainen mun ens joulu tulee olemaan. Missä on hermonsa menettänyt pikkusisko, suomalaiset jouluruoat ja ne iänikuiset jouluohjelmat, joita ei jaksa enää edes katsoa? Vaikka mun mieliala oli osittain haikea sen takia niin mun joulu oli onnistunut ja sai mut kallistumaan vaan enemmän siihen ajatukseen, että mä kyllä olen niin jouluihminen kuin olla ja voi. Mikään ei oo parempaa kun Jingle Bell'siä laulava joulupukki johon kaikilla menee hermot, aito joulukuusi keskellä olohuonetta ja tyhmät seurapelit, jotka kohottaa desibelit niin korkealle että kerrostalosta saisi varmasti häädön sillä äänenvoimakkuudella.♥

Nyt mä lähen etsimään viimeisiä jouluruoan tähteitä ja taidanpa laittaa jo countdownin ensi joululle laskemaan.. Jännittää jo nyt, millanen se jenkkijoulu sitten onkaan!

KUULUMISIA

Heippa!

Mulla oli tarkotuksena kuvata teille pientä videota - ja kuvasinkin sen jopa kahteen kertaan peräkkäisinä päivinä - mutta en saanut millään Movie Markeria toimimaan enkä sen takia myöskään muokattua itse videota. Nyt joku viisas sielu voisikin kertoa mulle, miksi tämä kyseinen muokkausohjelma näyttää mun kohdalla kuvattoman ja täysin äänettömän videon? Voin meinaan sanoa, ettei se ole mikään maailman mukavin tapa opetella muokkaamaan videoita..

Mä oon nyt maannut koko viikon mun sängyssä kun jonkinäkönen syysflunssa pääsi iskemään. En tajua, en oo ikinä kipeenä, mutta tää on jo toinen kerta tänä syksynä kun ylikäytän mustaherukkamehua ja nenäliinoja. Alkaa jo vähän ärsyttää, nenä on jatkuvasti kuin Niagaran putous enkä pääse näkemään kavereita koulussa saatika treeneissä. Muutenkin treenaamattomuus ahdistaa koska meillä olisi tässä kuussa tulossa karsinnat, enkä ole pystynyt treenaamaan viime lauantain jälkeen. Pelottaa vähän mitä karsinnoista tulee ilman jatkuvaa harjottelua.

Flunssasta huolimatta mä uskaltauduin eilen lähtemään vähän haukkaamaan happea tän neljän seinän sisällä kyhnöttämisen sijasta - Explorius nimittäin järjesti toisen valmennustapaamisensa! Olin jo ollut ekassa ja tykännyt siitä tosi paljon, tapaamiset nimittäin pitää sisällään yllättävän paljon sellasia asioita, mitä ei tuu itse edes mietittyä.

Eilisen aiheena oli elämä isäntäperheessä ja koulussa ja se oli mun mielestä todella hyödyllinen ja autto ehkä vähän mun pelkoon siitä että mitä jos en sopeudu uuteen kouluun, josta en tunne ketään? En ole ikinä vaihtanut koulua kesken vuoden, yläasteelle meneminenkään ei ollut mitenkään paha juttu kun puolet mun ala-asteen luokkalaisista tuli mun luokalle myös yläasteella. 

Mä oon ollut nyt melkeen viikon ilman puhelinta koska mun laturi sano sopimuksensa irti viime sunnuntaina. Ajattelin sillon että en varmasti tule selviämään, puhelin on kuitenkin mulle aikalailla henki ja elämä - mutta tää melkeen viikko on nyt sujunu yllättävän hyvin! Aamusin ja iltasin ennen nukkumaanmenoa mulla on vielä jokseenkin orpo olo kun en pysty selaamaan mitään sosiaalisia mediota mutta kyllä se tästä. Uudet laturinjohdot on tilattu ja ne on postissa matkalla tänne.

Vaikka latureilla menee aikansa ilmestyä meidän postilaatikkoon, kävin silti toiveikkaana kurkkaamassa tänään, joko ne olisi sinne ilmestynyt. Ei ollut, mutta ei tässä vielä hätää. Ehkä ensi viikolla! Ainakin sain reissulla napattua parit kivat kuvat tänne ja vähän raitista ilmaakin. :)

Mä tuskin menen vielä huomennakaan kouluun vaikka mun olo on jo parantumaan päin. Lauantaina olisi tiedossa pikkusiskon kummitytön ristiäiset ja vähän jänskättää siskon puolesta. Onneksi mun ei kuitenkaan tarvitse seistä siellä edessä vaan voin vaan istuskella muiden joukossa nenää niistellen.

Ei mulla oikein tän kummempia, halusin vaan kirjoitella ajatuksiani ylös ja samalla estää sen, että unohtaisin koko blogin jos ei jotain uutta vaihtaririntamalla tapahdu - missä kyllä on hirmusen hiljaista valmennustapaamisia ja kaverin hyväksymiskirjettä odotellessa.

WHO AM I

Heipsu - ja tähän alkuun hirveet pahottelut siitä, että oon varmaan maailman huonoin vaihtaribloggaaja, viimesestä postauksestaki on puoltoista kuukautta. Huhhu, nyt lupaan ruveta hyväksi bloggaajaksi ja kirjotella sitten ihan vaan tästä Suomielämästä, kun vaihdon osalta ei oikeen uusia juttuja oo tulossa. Hakupaketti on viittä vailla valmis ja sitten vaan perhetietoja odottelemaan. 

Tän postauksen aiheena oli kuitenkin kertoa hieman musta. Oon nähny niin monessa vaihtariblogissa We♥It -esittelypostauksia ja koska ne on aina kolahtanut muhun, päätin nyt tehdä omankin.

Mun nimi on siis Katianna mutta mua on kutsuttu heti ekaluokalta lähtien ihan vaan Katiksi, joten mulla menee hetki ymmärtää, jos joku puhuttelee mua mun ristimänimellä. Olen 17 vuotta ja vaihtoon lähtiessä oon jo ehtinyt täyttää 18, mitä on mun mielestä tosi outo ajatella, koska tuolloin mä olen vihdoin ja viimeinen saavuttanut Suomen puolella sen ah niin ihanan täysi-ikäisyyden ja oon yhteiskunnan silmissä vihdoin aikuinen mutta mäpä lähdenkin Jenkkeihin vaihtariksi, jossa oon vielä täysi lapsi. Ihan hyvä sinänsä, en olis todellakaan halunnut vielä täysi-ikäistyä.

Mun perheeseen kuuluu vanhempien lisäksi kahta vuotta nuorempi pikkusisko Krista ja seitsemän vanha koira, Nila. Mä vietän harvemmin aikaa mun perheen kanssa, mutta silti pelkkä ajatus tästä talosta lähtemisestä tuntuu oudolta ja ehkä vähän pelottavaltakin ottaen huomioon sen, että olen asunut koko ikäni tässä samaisessa talossa, melkeen samassa huoneessakin.

Mun vapaa-aika kuluu paljolti kavereiden, poikaystävän tai cheerleading -treenien parissa; Netflixin kattelua tai muuten vaan paikallaan makaamista unohtamatta. Mä vietän liiankin paljon aikaa mun puhelimella ja oon lähes aina etsimässä pistorasiaa, kun akkuprosentti lähenee alle kymmentä. 

Tällä hetkellä mä opiskelen Omnian ammattiopistossa toista vuotta lähihoitajaksi ja suunnitelmissa olisi tässä puolentoista vuoden päästä erikoistua mielenterveys- ja päihdealalle ihan vaan sen kiinnostavuuden takia. Oon kuitenkin nyt alkanut miettimään etten tee mitään lähihoitajatutkinnolla, koska se ei ole se, mitä mä haluan tehdä elämälläni. 

Mulla on isoja suunnitelmia mun tulevaisuuden varalle, vaikka välillä oonkin ihan kujalla siitä, minne mun pitäs amiksen jälkeen lähteä opiskelemaan ja juoksekin jatkuvasti opolla kyselemässä näistä asioista. Tiedän vaan, että mä haluan matkustella ennen paikoilleen asettumista; tällä hetkellä vaihtarivuoden lisäksi mua kiinnostaisi työssäoppiminen, työt tai au pairina oleminen ulkomailla. Ehkäpä kokeilen kaikkia!

Tähän vikaan pätkään mä päätin kysellä mun parhaimmilta kavereilta, millasiks ne kuvailee mua, koska tätä postausta hetken kirjottaessa huomasin, kuinka vaikeeta itseään on realistisesti kuvailla. Kaverit saa siis hoitaa nyt tämän homman loppuun; 

"Sä oot sosiaalinen ja puhut aina kaikille ja haluut tutustuu tyyliin kaikkiin. Oikeesti kaikkiin. Oot positiivinen tyyliin 24/7 ellei sun ruokii syödä tai viedä tai syöt itte kaiken. Ku haluut tavottaa jotakin, ni sit sulla on motivaatioo siihen ja teet tyyliin kaikkes et saavutat sen. Oot vähän urpo ja blondi mut se on OK. Rakastat ruokaa ja oot semmonen et haluut kokee kaikkee. Oot nolo puspus." - Julia

"Suhun on helppo tutustua. Oot ihana, mukava, sosiaalinen ja muut huomioon ottava kaveri, jonka päässä ei ole kylläkään paljoa järkeä mut sun seurassa ei tuu ikin tylsiä hetkiä.♥" - Milla

"Oot ilonen ja menevä persoona. Oot tosi spontaani ja sun kaa voi lähtee vaikka extemporee Mäkkiin kesken minkä tahansa puuhan. Sä naurat paljon ja syöt aina mun safkat, mut sen lisäksi oot myös sosiaalinen ja sun on helppo tututuu kaikenlaisiin ihmisiin vaan olemalla oma itsesi." - Tiiti 

INTERVIEW

Moikka!

Mä kirjotin tän postauksen aikoja sitten muistiin koska mitä mä olen lukenut kaikkia vaihtariblogeja, mua on ärsyttänyt ihan hirveesti se, kuinka haastattelukertomukset on kirjoitettu pikasesti tyylillä "Jännitin, mutta jännitin ihan turhaan. Nyt odottelen vaan tuloksia" - eikä se kerro muille paniikissa haastattelua odottaville yhtikäs mitään itse tilanteesta.

 We♥It

Mun haastattelija soitti mulle 7. heinäkuuta ja sovittiin siitä haastattelu samantien Exploriuksen toimistolle viikon päähän, maanantaille 14. heinäkuuta. Mä menin paikalle mun iskän kanssa, koska hän halusi kysellä haastattelijalta kysymyksiä, mihin mä en oikeen osannut antaa hyvää vastausta edes mun ahkeran Googlen käytön avulla.

Mä olin jännittänyt mun haastattelua koko edellisen illan enkä saanut yöllä edes kunnolla unta sen takia vaan pyöriskelin vaan sängyssä, tihrustin suurinpiirtein itkua ja tekstailin paniikissa kavereille et Mitä jos mokaan sen? Mitä jos mun keskiarvo on liian huono? Mitä jos ne ei halua mua?

Kuitenkin, kaikki toi jännittäminen ja panikointi oli ihan turhaa. Mun haastattelija oli nuori, tosi rennon oloinen ja hymyili paljon eikä tilanne tuntunut läheskään yhtään niin viralliselta mitä mä olin kuvitellut. Istuttiin aluksi kolmistaan aulassa olevan pyöreän pöydän ääressä ja iskä jutteli mun haastattelijan kanssa hetken niistä asioista, joihin mä en ollut osannut antaa vastausta kuten koulun koko, mun turvallisuus USAssa ja vaihto-oppilasmaksun maksaminen.

We♥It

Kun mä lähdin itse haastatteluun toiseen huoneeseen, iskä jäi aulaan lukemaan Exploriuksen uutta mainoslehtistä läpi sillä vanhemmat ei saanut osallistua itse haastattelutilanteeseen. Mä annoin haastattelijalle tarpeelliset paperit, otin kopion mun yhdeksännen luokan välitodistuksesta (olin ja olen edelleen kadottanut päättötodistuksen) ja sit päästiin vihdoin alottamaan se haastattelu kunnolla.

Käytiin aluksi läpi aikalailla peruskysymyksiä, just että minne päin maailmaa mä haen ja miksi juuri sinne, millanen mun perhe Suomessa on ja lisäks käytiin suomeksi vielä läpi pari kysymystä, mitä student profilessa (se piti tulostaa itse aiemmin ja tuoda mukanaan haastatteluun täytettynä) oli kysytty. Suomenkielinen osuus hujahti ohi ihan älyttömän nopeasti ja me vaihdettiinkin kieltä englantiin, jolla loppuhaastattelu pidettiin. Mulla ei ollut mitään kielikoetta yms, vaan mun kielitaito testattiin ihan vaan tolla englanninkielisellä jutteluosuudella. Musta tuntuu että änkytin ihan hirveesti ja unohtelin tärkeitä sanoja ja kielioppia, mutta toisaalta musta taas tuntui että se meni hyvin - ja ilmeisesti menikin, koska kaksi viikkoa sen jälkeen mun postiluukusta putosi sisään hyväksymiskirjekuori!

THE FIRST

Moikka!

Täältä ruudun toiselta puolelta kirjoittelee 17 -vuotias espoolaistyttö, joka on lähdössä ensi syksynä vuodeksi vaihto-oppilaaksi Atlantin toiselle puolelle Yhdysvaltoihin. Järjestönä mulla toimii Explorius, joka on tässä vaiheessa prosessia toiminut moitteettomasti ja joustavasti.

Mulla ei vielä ole tietoa minne päin Amerikkaa mä päädyn tai milloin mun lento Suomesta starttaa, mutta mä halusin alottaa tän blogin jo nyt - vaikkakin todella aikaisessa vaiheessa - jotta voin kirjoittaa mahdollisimman aidosti, millaista paperisotaa ja tuntemuksia itse vaihtovuosi sekä siihen valmistautuminen pitää sisällään.

Tämä mun blogi on tarkoitettu ensisijaisesti mun vanhemmille ja ystäville, jotta he pystyvät tämän avulla seuraamaan mun kuulumisia Jenkkilästä - WhatsApp -keskustelujen lisäksi - mutta mä myös toivon tänne eksyvän muita vaihtareita ja aiheesta kiinnostuneita henkilöitä.