CHRISTMAS LIGHTS

Äiti ja  isi - lähtekääpä vähän jouluvalo-ostoksille, meikäläinen ei enää tyydy kuistin ja parin katjan koristeluun näiden valojen jälkeen, tästä lähtien tähdätään tämmöisiin! ;)

MUIR WOODS

Heippa!
Nämä kuvat on otettu itsenäisyyspäivänä, jolloin pakkauduttiin hostperheen kanssa autoon ja ajeltiin noin kahden tunnin päässä sijaitsevaan Muir Woodsiin. Kyseinen paikka on mun mielestä suhteellisen lähellä San Franciscoa, sillä ainakin ajomatkalla mun silmiin osui sumusta pilkottava punainen Golden Gate Bridge. 

Toi sunnuntai sattui olemaan niitä harvinaisia päiviä, jolloin täällä satoi ja oli oikeasti kylmä. Mä olin jopa aamulla miettinyt, tarvitsenko ollenkaan takkia, mutta onneksi päädyin sen nappaamaan mukaan - nimittäin heti autosta noustua minä, 18 vuotta Suomen talvisssa elänyt, kiskaisin onnellisesti takin vetoketjun kiinni ja vedin hupun päähän sään paljastuessa mullekkin.

Myöskin tuosta samaisesta sadesyystä mun kuvasaldot tuolta päivältä jäi vähän vähäisiksi. Vaikka mun kamera ei olekkaan tehty sokerista, en silti halunnut pilata sitä sadevedellä, jota tuli kyllä ihan kiitettävästi. Toivottavasti me mennään kuitenkin joskus vielä uudelleen tuonne paremmalla säällä, jolloin saisin kans kuvattua tota nättiä luontoa paremmalla onnella ja tulisi varmaan käveltyäkin pidemmälle.

Paluumatkalla pysähdyttiin Muir Beach Overlookille syömään aamulla mukaan pakatut voileivät, mandariinit ja vissyt. Sade oli tuossa vaiheessa jo lakannut mutta meri ja koko paikka oli ihan älyttömän sumuinen - hyvä jos näki eteensä. Onneksi se kylmä tuuli kuitenkin puhalsi sumut aika pian kauemmaksi merelle, jolloin pääsi kans oikeasti näkemään sitä merivettä aallon kohinoiden kuulemisen lisäksi.

Tuolla Muir Beach Overlookilla oli myös joitain toisen maailmansodan aikaisia piiloja, joissa oli aikoinaan jopa asunut jenkkisotilaita, jotka tähyili sieltä merelle japanilaislaivojen varalta. Vähän matkan päässä oli kans piirros siitä, miten kaksi aikuista miestä helloineen ja sänkyineen oli mahtunut niihin pieniin kopperoihin, jotka oli vaan hitusen mun sänkyä isompia. Se oli aika puhuttelevaa ja paremmalla säällä olisin voinut viettää sielläkin paljon enemmän aikaa. 

Reissun päätteeksi suunnattiin vielä Ikeaan lihapullille ja prinsessakakuille. Mulle oli suuri hämmennys se, että Ikean limuautomaatista ei saanutkaan niitä Ikean omia limuja vaan sieltä sai valittua mm. Mountain Dewin ja Dr. Pepperin väliltä. Huolimatta tosta pienestä 'ongelmasta', reissu Ikeaan tuntui oikein kotoisalta. Tulin jopa niin naurettavan iloiseksi jo pelkästään ääkkösten näkemisestä.. 

Niin, ja löytyihän sieltä Ikeasta kans tuttua ja turvallista näkkäriä ja glögiä, jotka meikäläinen kiikutti kassalle korkeista hinnoista huolimatta. Illalla sitten skypettelin Suvin kanssa kaurapuurolautasen ja glögimukin kanssa, kun aktiviteettinä oli Yle Areenasta Linnanjuhlien katsominen ja perinteinen mekkoarvostelu. Tuntui melkein siltä, että olisin ollut koti-Suomessa. 

THANKSGIVING BREAK | GRAND CANYON

Heippa!

Muhun on iskenyt maailman suurin laiskuus oman Suomiläppärin käyttöön liittyen. En vaan millään jaksa avata sitä isoa, ylikuumenevaa ja hurisevaa erittäin suurella tarramäärällä koristeltua konetta, kun koulun läppäriä tulee kuitenkin käytettyä arkena ihan päivittäin - eikä se ylikuumene kolmen sekunnin käytön jälkeen ja kun tämähän on kans ihan hissukseen vaikka kuinka kauan näpyttelisi. Niin, ja nyt kun mun kaveri näytti miten saan tähän koneelle ääkköset käyttöön, niin mihis sitä nyt omaa konetta turvallisella Suominäppiksellä varustettuna tarvisi?

Syytän kans tätä jättimäistä laiskuutta siitä, etta viimeisestä postauksesta on päivää vailla kuukausi aikaa. Jaiks. Mun piti kirjoitella jo heti kotiin palattua Thanksgiving breakin reissusta ja olihan mulla tarkoituskin höpöttää itsenäisyyspäivästäkin mutta... Vähän on jäänyt nämä, vaikka ideoita on ollut.

Kuitenkaan, hätä ei ole vielä tämän näköinen, sillä tästä lähtee nyt käyntiin kolmeosainen Thanksgiving break postaussarja, jossa reissataan mun Thanksgiving break uudestaan kuvien muodossa läpi!

Kuten mun blogin fiksuimmat lukijat varmaan jo älysivätkin, tämän kuvapostaussarjan ensimmäisessä osassa seikkaillaan Grand Canyonille, joka oli meidän Thanksgiving reissun ensimmäinen stoppi - eikä sinnekkään ajanut kun "vaan" 11 tuntia.. Kyllähän siinä nätisti koko päivä vierähti istuen, mutta puhelimen ihan ookoosti toimiva netti, Netflix ja kuulokkeet sai mun osalta reissun vierähtämään tosi nopeaan.
Saavuttiin hotellille myöhään illalla, joten siinä vaiheessa ei enää huvittanut lähteä tutkimaan hotellin uima-allastarjontaa, vaan ainoana kiinnostuksen kohteena oli pehmeä sänky ja reissu Höyhensaarille.

Aamulla meillä oli kuitenkin suuntana itse Grand Canyon National Park, joka sijaitsi vaan parin minuutin automatkan päässä meidän hotellista. Matkalla tuli nähtyä parit peurat ja voisin jopa uskaltaa sanoa, että havupuin koristellut maisemat ajoreitin varrella muistutti kyllä Suomea!

Mä olin nähnyt jo etukäteen paljon kuvia Grand Canyonista ja tiesin siis pääpiirteittäin, mitä odottaa - jättimäisen isoa kuoppaa, jonka ympärillä, sisällä ja yläpuolella parveilee aivan liikaa mun kaltaisia turisteja, jotka räpsii kuvia jopa pienistä lumikinoksista (se oli muuten Suomitytölle suuri ilon hetki, otin tosiaan kuvan mun jaloista, kun seison minikokoisessa lumihangessa..). Olin kuitenkin kaikesta jo valmiiksi kerätystä tiedosta ja tuijotellusta kuvamateriaalista huolimatta ihan ällikällä lyöty ja kamera kyllä räpsyi noiden kahden Grand Canyon -päivän aikana ihan kiitettävästi.

Käveltiin porukalla asfaltoitua kävelyreittiä läpi parkkipaikalta Bright Angel Trailheadille, jota lähdettiin dadin ja nuoremman hveljen kanssa kulkemaan alaspäin ihan vaan nähdäksemme niitä ihan mielettömän upeita maisemia! Päätin siinä jäistä polkua pitkin kävellessä, että joku päivä palaan vielä takaisin Grand Canyonille ja patikoin ihan alas asti tuota samaista Bright Angel Trailheadia - sinne, missä virtaa hämmentävästi osittain punainen ja osittain vihreä Colorado River.

Koitan nyt tässä piakoin, varmaan viikonloppuna, jaksaa avata oman hitaan koneeni ja muokata viimeisen stopin kuvat, jotka on edelleen mun kameran muistikortilla. Mulla on myös tosi paljon videomateriaalia reissusta, mutta en ole yhtään varma, osaanko sittenkään suoriutua niinkin haastavasta tehtävästä kun videon muokkaaminen... 

FROM MY PHONE

Heippa!

Mä ajattelin tulla kirjoittelemaan tänne ihan vain peruskuulumisia ennen meidän viikon mittaista thanksgiving breakia. Mä en pahemmin ala nyt kertomaan tulevasta, lauantaina starttaavasta reissusta sen enempää, kun että autossa tullaan kylla istumaan. Mä uskoisin,että  reissusta tulee kuvapläjäystä tai ellei jopa videota, kun latasin mun koneelle jonkun videonmuokkausohjelman, joka oli tosi helppokäyttöinen. Oonkin nyt opetellut vähän juttelemaan kameralle mutta se on viela vähän tönkköä ja silmät tuntuu olevan enemman kiinnostuneempia omasta sylistä kunsiitä  kamerasta.

Mä olen nyt kans kahdesti tehnyttänne  puhelinkuvista koostuvaa postausta ja tästä  tulee nyt kolmas. Muhun on iskenyt kamala laiskuus kantaa kameraa mukana, kun se vie kuitenkin koulurepussa paljon tilaa ja tuntuisi tosi tyhmältä  brunchin aikana vetästä repusta iso järjestelmäkamera esiin, kun puhelimellakin saa ihan perusnättejä kuvia.
Mua itseäni on joskus ärsyttänyt tosi paljon puhelimella otetut blogikuvat, koska tykkään isoista ja hyvälaatuisista kuvista blogeja lukiessa - siispä mua kiinnostaisi tosi paljon tietää, olisko tämän  tyyppiset postaukset kivoja tulevaisuudessa?

Musta on niin hassua, kuinka nopeasti Kaliforniaan muutaessa totuin niihin parhaimmillaan neljänkymmenen plussa-asteen paremmalla puolella liikkuviin lämpötiloihin, jollaisia olin vaan kerran kokenut Turkissa. Lämpötilat on kuitenkin alkanut putoamaan nyt täällä ihan huolella, yhtenä päivänä korkein lämpötila oli +15, joka sai mut kiskomaan takkia hupparin päälle (niin siis, jouduin lähtemään takkiostoksille kun luulin Suomesta lähtiessä ettei täällä mitään takkeja tarvittaisi..). Tällä viikolla korkeimman lämpötilan pitaisi olla +22, mutta ei täällä silti lyhythihaisilla pahemmin liikuta, ei ainakaan ilman takkia. Ja hassua tästä mun mielestä tekee se, että Suomessa nää  olisi niitä kesälämpötiloja, jolloin mäkin makoilisin läheisellä uimarannalla aurinkoa ottaen ja siitä lämmöstä nauttien. 

Suomesta asuessani en olisi ikinä ajatellut, etta kaipaisin sadetta. Mutta nyt mun tekee mieli kiljua riemusta, kun puhelin sanoo seuraavalle viikolle edes yhden sadepäivan - ja lukkiutua omaan huoneeseen suremaan, kun puolen tunnin päästa se sadepilvi on muuttunut kirkkaan keltaiseksi auringoksi. Koko sinä aikana, mitä olen asunut Kaliforniassa, täällä on satanut yhden käden sormilla laskettava määrä ja tasan kahdesti niista kerroista on oikeasti satanut eikä vaan tihkuttanut - ensimmäinen kerta oli Sacramentossa managerilla asuessa, kun sinne iski keskellä yötä älyttoman iso ukkosmyrsky, joka helisytti ikkunoita ja vettä tuli kuin saavista kaatamalla. Viimeisimpänä kertana kyseessä oli koulupäivä, jollon musta tuntui että oon Suomessa. Koko päivän satoi tosi isoja vesipisaroita, pihat oli täynnä lätäkkojä eikä kukaan oikaissut nurmikon poikki tai syönyt ei-katoksessa. Ja mun mielestä on hieman outoa, etta mä oikeasti valitsisin noi harmaat sadepäivät paljon mielummin kun ne kuivat, aurinkoiset päivät. 

Mä en Suomessa pahemmin välittanyt kahvista eli toisinkuin joillekkin mun kavereista, aamukahvi ei ollut mulle mikään rutiinijuttu - totta puhuakseni, saatoin hörppia aamukahveja vaan juurikin näillä kavereilla yökyläillessa joten muuten mun kahvin juominen rajoittui siihen yhteen kahvikupposeen koulussa tai kotona. Entäs täällä sitten? Kahvista on tullut mulle nyt vähintaankin elämänehto ja haluan vain kiukutella niinä päivinä, kun en oo juonut aamulla kahvia. Oon siis lisännyt mun aamurutiineihin nyt vähän alle puolen litran termosmukin täyttämisen kahvilla, jonka juon mun ensimmäisen tunnin, video productionin, aikana. 

Kahviasiaan liittyen, Starbucksin jouluspesiaalit on kyllä kans vienyt mun sydämen - erityisesti nostaisin esille peppermint mochan, josta on nyt tullut mun vakkaritilaus (ja jääkaappiinkin oli ilmestynyt nyt peppermint mocha kahvikermajuttua, joten mun mantelimaito kahvissa on pikkuhiljaa vaihtumassa siihen..). Tiedän tän kuulostavan tosi kliseiselta white girl -vaihtarijutulta, mutta vähänkin huonomman päivän piristää kyllä kummasti hostmom, joka ruokakauppareissun jälkeen kurvaa Starbucksin autokaistalle. 

Mun englanti on parantunut mun mielestä ihan kauheesti nyt näiden kuukausien aikana ja mun mielestä vielä enemman sen jälkeen, kun muutin Mountain Houseen. En sitten tiedä johtuuko se siitä että oon jutellut paljon enemmän englanniksi sekä koulussa etta kotona vai vaan yksinkertaisesti siitä, etta oon nyt kuullut tän kolmisen kuukautta ympärilläni pääasiassa pelkastään englantia. Joskus mulla saattaa vielä eksyä joitain suomenkielisiä sanoja joukkoon ja etenkin 'eiku' on tosi yleinen ihan viikottain, jos tajuan tehneeni virheen puheessani. Välillä kans saatan alkaa puhumaan suomea vieruskaverille, jos oon juuri jutellut vaikkapa Facebookin välityksellä suomalaisille kavereille, mutta pääasiassa englanti tulee jo aika luonnostaan ilman sen kummempia kääntelyja päässani.

Nyt kans tänne muutettuani oon uskaltautunut keittiöönkin! Aiemmassa hostperheessä musta tuntui että keittiö oli yksinomaan hostmomin valtakuntaa jonne muilla ei ollut mitään asiaa, mutta täällä tykkään tosi paljon autella hostmomia ruoanlaitossa ja kokkailla kans ihan itsekkin. Oon leiponut täällä mun perheelle mokkapaloja ja omenapiirakkaa, jotka molemmat on syöty tosi nopeaan ja kehujakin on tullut. Mitta-asteikkojen muutaminen näin huonosta matikkapäästä kärsivalle on ollut hyvinkin paljon harmaita hiuksia aiheuttavaa, mutta oon kyllä onnistunut mun mielestä tosi hyvin siinä!

Toistan nyt hyvin tietoisesti itseäni ja kysäsen uudestaan teidän mielipidettä tän tyyppisistä postauksista - eli siis puhelinkuvapostaus vähän pidemmillä selittelyillä kuvien sisällöstä? Musta tätä oli tosi kiva kirjoitella eika nyt tarvitse ainakaan huolehtia viikkojen pituisista postausväleista, kun halloween- ja thanksgiving breakpostauksien välissa on tämmöinen höpöttelypostaus. Ja ylipäätänsä, onko teillä mitään postaustoiveita?

TRICK OR TREAT?

Heippa!

Tuun nyt abauttirallaa viikon jälkijunassa muiden vaihtareiden halloweenpostauksista, mutta tuskinpa tuo nyt ketään muuta kun mua haittaa.. Ajattelin kuitenkin joka tapauksessa jakaa teille vähän kuvia, mitä otin halloweenina, jotta näkisitte kuinka upeita noi koristelut joissain taloissa oli! 

Mä olin pukeutuneena Liisaksi (Liisa ihmemaassa) ja kävin jopa kahdella karkkikierroksella - ensin hostperheen kanssa ja heti perään - karkkipussukan tyhjentämisen sekä kenkien vaihdon (vaikka korot sopikin mun asuun paremmin kun Converset, kuka oikeasti jaksaa juosta niillä ympäriinsä?) jälkeen - suuntasin uudelle kierrokselle kavereiden kanssa. Ilta huipentui Shanelle korttipelien ääreen, jossa pääsin jopa opettemaan ristiseiskaa tietämättömille jenkeille.

Mulla ei sen kummempia sanottavia ole, annan vaan kuvien puhua puolestaan tällä kertaa. Niin, ja oon tuhonnut jo melkein kaiken mun karkkisaaliista.....

Trick or treat?

PUMPKIN CARVING

Heippa taas!

Yksi niistä miljoonasta asiasta, mitä odotan mun vaihtovuodelta, on pumpkin patch ja se saatiin nyt yliviivattua mun to-do-listalta viikonloppuna, jolloin pakkauduttiin autoon ja ajeltiin noin puolen tunnin päähän sijaitsevalle pumkin patchille, jossa vanhemman hostveljen kanssa valittiin kurpitsat, jotka haluttaisiin illemmalla kaivertaa.

Mun odotukset pumpkin patchille oli avara pelto ja silmänkantamattomiin noita oransseja möllysköitä, jotka sun pitäisi itse repiä sieltä maasta - millä tapaa ne nyt ikinä kasvaakaan. Olin kuitenkin positiivisesti väärässsä enkä joutunut hikoilemaan aurinkoisesta säästä huolimatta.

Kurpitsat oli kerätty kahteen eri alueeseen, josta vain nappasit syliin sen lemppariyksilön. Mun mielestä toisella aidanpuoliskolla oli paljon pienempiä kurpitsoja, mutta siltä puolelta löytyi myös lapsile corn maze ja pallomeri, jonka pallot oli korvattu maissilla. Päästiin myös tuijottelemaan nukkuvia possuja ja koko kokemus oli ihan erilainen, mitä kuvittelin.

Olin, ja olen edellleen, salaisesti lapsellisen innostunut tosta kurpitsareissusta, koska se nyt vaan oli jotain niin amerikkalaista. Musta tuntuu että kävelin lähinnä vaan suu auki räpsien kuvia jokaisesta kurpitsasta, maissitähkästä ja mistä tahansa, mikä viittaisi jollaintapaaa kyseiseen paikkaan ja lähestyvään halloweeniin.

En oo ikinä kokenut mitään tollaista ja mua vähän ärsyttää, että tuo lauantainen reissu oli mun ensimmäinen ja viimeinen pumpkin patch, kun Suomessa niitä ei pahemmin kyllä näy - ainoat kurpitsat mitä olen nähnyt, on ne pari hassua pientä kurpitsaa S-marketissa, joitaa kukaan ei kuitenkaan tunnu ostavan.

Loppujenlopuksi se itse kaivertaminenkaan ei ollut mitään ydinfysiikkaa, vaan meni aika näppärästi ihan näin ensikertalaiseltakin. Olin jotenkin odottanut kurpitsaan olevan paljon vaikeampi iskeä se veitsi ja alkaa leikkimään kirurgia, mutta olin tästäkin positiivisesti yllättynyt. Kyllähän siinä pari kertaa teki mieli heittää hanskat tiskiin kun veitsi ei toiminutkaan ihan sillä haluamalla tavalla (ja sehän oli täysin veitsen syy, kaivertajasssa ei ollut mitää vikaa!), mutta kyllä sitten siitäkin lopuksi selvittiin ihan esittelemiskelpoisen kurpitsan kanssa, vaikkei mun tekele ihan mallikuvaa vastaakkaan. Silti, oon tosi ylpeä mun ekasta kurpitsankaiverrusoperaatiosta!

US ARMY AIR SHOW

Käytiin sunnuntaina hostisän ja nuoremman hostveljen kanssa San Franciscosssa katsomassa Yhdysvaltain armeijan lentokoneilmashowta (mulla ei ole mitään käryä mikä tää on suomeksi...). Alunperin meitä piti lähteä koko perhe, mutta vanhempi hostveli alkoi voida tosi huonossti, joten hostäiti jäi sitten hoitelemaan häntä. Kotiin tullessa poika oli kuitenkin jo paljon paremmasssa kunnosssa, mutta hostisä jättäytyi seuraavana päivänä töistä, koska voi huonosti - en sitten yhtään tiedä, mikä vuorokauden kestävä oksennustauti tässä talossa kiersi jokaisen asukkaan mua lukuunottamatta..

Vaikka toi näytös oli kuulemma ei-niin-upea kun aiemmin, mä tykkäsin siitä, varmasti osittain jo senkin takia, etten ole ennen tietääkseni mitään tommoisia nähnyt. Osa noista koneista piti ihan järkyttävää ääntä, jotka karkotti tossa yhdessä kuvasssa näkyvät lokit aika pikavikkelään pois - enkä yhtään ihmettele, kun musta tuntuu että mäkin pomppasin sen pari metriä ilmaan niiden ilmestyessä ensimmäistä kertaa.

En oikein tiedä mitä muuta kertoa, kun tosiaan vaan istuttiin pari tuntia rannalla katellen lentokoneita, jotka meni vähän väliä ympäriämpäri siellä taivaalla ja syötiin peanutbutter&jelly -leipiä, jotka ei kyllä mun makuaistia hivellyt millään tapaa. Oon kyllä täällä ihan umpirakastunut Reese's -peanutbutter cupseihin, mutta leipä, hillo ja se maapähkinävoi ei vaan sovi mun mielestä yhteen.

Oon myös päässynyt täällä huomaamaan, että mitä lähemmäs Thanksgivingiä päästään, sitä enemmän kurpitsaa täällä isketään kaikkialle. Vierastin aiemmin jotkenkin kauheesti ajatusta kurpitsan syömisestä missään muodossa, mutta oon nyt kyllä ihan myyty näihin kurpitsajuttuihin. Oon päässyt maistelemaan pumpkin nachoja, pumpkin pietä ja Starbucksin pumpkin spice lattea ja frappuchinoa. Ja voisin sanoa, että ymmärrän nyt miksi se kurpista on syksyisin niin hehkutettu Jenkkilässä...