Thursday, August 6, 2015 | 2:36 PM

SIJOITUSTIEDOT

Heippa!

Mulle oli tässä viime kuukausien aikana muodostunut jo aamu(ja päivä. Ilta. Yö. En-keksi-muutakaan-tekemistä)rutiiniksi kurkistella näkyykö mun profiilia Cetusan sivuilla kun oppilaat alkoi sieltä pikkuhiljaa poistua ja mun profiili tuntui jämähtäneen paikoillen. Olin jo ihan varma että siellä se nököttää vielä elokuun lopulla ja lähden päivän varoitussajan pikalähdöllä kohti Nyciä, mutta puolisentoista viikkoa sitten, sunnuntaiaamuna, profiili oli kadonnut sieltä. Ajattelin että kirjoitin mun id:n vaan väärin, joten tarkistin uudestaan. En vieläkään uskonut että mut olisi oikeasti 'jo' sijoitettu, vaan tarkistin varmuuden vuoksi vielä kuusi kertaa. Tarkistin uudelleen tunnin päästä ja kurkisstinpa vielä juuri ennen iltaunille kömpimistä - ja tottahan se oli, "No students were found for your criteria! Please search for more students!"

Osaako ei-vaihtari edes kuvitella, millaset riemunkiljahdukset ja -tanssahdukset siinä vaiheessa pääsee, kun älyää, että joku on oikeasti valinnut sut elämään vuodeksi niiden kanssa? Ja voi että, siitä se sähköpostin päivittely vasta alkoikin - millon tulee sähköposti, jossa kerrotaan, kuka mut on valinnut? Milloin, milloin, milloin? Siinä rupesi jo pikkuhiljaa kärsivällisyys loppua kun päivät vaan mateli eteenpäin ilman tietoa lähtöpäivästä tai osavaltiosta. 

Tänään sain sen kauan odotetun puhelun Exploriukselta (joka oli alunperin siitä, monelta tapaan Expon Anun, koska olin voittanut Converse -arvonnan ja kenkulit piti kotiuttaa).  Siinä unisena yritin sopia tapaamisaikaa ja -paikkaa, kunnes puhelimesta kerrottiin mulle olevan muutakin asiaa. Unenpöpperöisenä kysäsin ehkä vähän välinpitämättömästi että mitäs - "Mulla on tässä kädessä juuri tulostettuina sun sijoitustiedot"

Woodland Downtown (Kuva Googlesta)













Tiedättekö kuinka nopeasti juuri heränneeltä vaihtarilta katoaa väsymys ja unihiekat tuollaisen lauseen kuullessaan? Nopeammin, kun ehtii kissaa sanoa. 

Mä tulen viettämään ensi lukuvuoteni Woodlandissa, Kaliforniassa. Woodland sijaitsee 20 minuutin ajomatkan päässä Kalifornian pääkaupungista Sacramentosta ja kuuluu (Wikipedian mukaan!) Sacramento - Arden - Arcade - Roseville -metropolialueeseen. Mun tulevassa kotikaupungissa asustelee noin 56,000 asukasta.

Mun hostperheeseen kuuluu hostvanhemmat ja kaksi koiraa, mistä oon todella iloinen koska oon niin koirarakas. Mun hostdad on suomalainen, mutta on asunut Jenkeissä lähemmäs 30 vuotta. Heidän profiilin mukaan he tykkäävät mm. matkustelusta, ruoanlaitosta ja uusien ruokien kokeilusta - harmi vaan etten voi esitellä uppo-outoja suomalaisia ruokia dadin juurien takia, mutta eipä se mua loppujenlopuksi haittaa, perhe vaikuttaa niin täydelliseltä enkä malttaisi yhtään odottaa sitä hetkeä, kun laskeudun Sacramenton lentokentälle! 

Mun perhe asuu lähellä mun koulua, Pioneer High Schoolia, ja mitä luultavemmin kuljen sinne koulubussilla - toisaalta se matka olis kans älyttömän lyhyt polkasta vaikkapa pyörällä, siinä sais samalla vähän liikuntaa! :D 
Mun koulussa tulee olemaan 1500 oppilasta mikä on jo enemmän, kun mun Suomikylässä asukkaita. Mun hostvanhemmat sanoi mun olevan senior ja ymmärtääkseni myös pääsemään kokemaan amerikkalaisen graduationin - en sitten tiedä tarkoitettiinko sillä yleisössä napottamista vai kaapu päällä pyörimistä, mutta toivottavasti jälkimmäistä. 

Yritin katella koulun nettisivuilta urheilulajeja ja kursseja, mutten saanut paljoa irti - löysin kuitenkin tiedon, että koulussa on cheerleadingia! Mitä luultavemmin pääsen osallistumaan aitoon jenkkiläiseen high school cheerleadingiin, mutta mun pitää varmaan vielä kysellä aluevalvojalta ja/tai hostvanhemmilta tarkempia tietoja joukkueesta. 

Woodlandissa on tällä hetkellä kivan lämpöstä (ehkä vähän liiankin lämmintä tämmöselle helposti kärtsäävälle, kylmään tottuneelle Suomitytölle) ja mitä kattelin Googlesta, ei talvilämpötilatkaan taida laskea edes neljän plussa-asteen alapuolelle. Saa toki korjata jos olen väärässä, mutta näin Google ja lämpömuunnin mulle väittivät - toppatakki saa siis jäädä kaappiin ja täten tehdä enemmän tilaa Nycin ostoksille. 

Mulle ilmesty nyt tälläinen vähän pikalähtö, kone lähtee Helsinki-Vantaan kentältä 12.8. eli tosiaan ihan superpian. Helsinki-Arlanda lennon aika muuttui ja mun ei tarvitsekkaan napottaa lentokentällä jo aamukuudesta, kun kone lähtee 9:30 sen varttia vaille kahdeksan sijaan.

Nyt voisin varmaan jo sanoa, että mua alkaa pikkuhiljaa jännittää? Edessä on monia lentoja ja koneen vaihtoja, mutta sitä ennen mulla on tämä viitisen päivää aikaa hoitaa kaikki tarvittavat jutut: tuliaiset, pakkaaminen, ekojen dollareiden haku, läksiäiset, huoneen siivoaminen ja vaikka mitä, viimeiset cheertreenitkin Sparksien kanssa on nyt treenattu. Aika vaan tuntuu katoavan ja mun suunnitelmat loppukesälle, mm. sukulointi Oulussa, taitaa siirtyä kesälle 2016 - ihan outoa, kohta koneen nokka suuntaa kohti Amerikkaa ja pääsen aloittamaan mun unelman toteuttamisen. 

38 comments:

  1. Toi kuullostaa kyl niin ihanalta! Pidä (/pidetään) aivan mahtava vuosi ! Ja toivotaan et ne munki sijotustiedot kohta tulis :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kieltämättä kyllä vaikutti! ♥ Pidetään joo, toivottavasti sijoittuisit jonnekkin lähelle! :) Kyllä ne sieltä kohta puoliin tulee, kärsivällisyyttä ♥

      Delete
  2. DAMN GUUURRL!! IM GONNA MISS YA :(

    ReplyDelete
  3. Oi ihanan kuullosta! Mäkin oottelen vielä omia perhetietojani :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niin on, just passeli perhe mulle! ♥ Kyllä ne sullekkin kohta tulee! :)

      Delete
  4. Onpa kiva että vihdoin sait sijoitustietos! Ja odotus palkitaan, koska toi sun paikka kuulostaa ihan huipulta!! Mahtavaa vaihtovuotta sulle :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jep, niin on! Todellakin, oon edelleen superinnoissani mun perheestä ♥ Samoin sulle!

      Delete
  5. Hahah Voin niin samaistua tohon onneen ku saa vihdoin perheen :D itekin unenpöppörössä luin final match -sähköpostia ja pinkaisin pystyyn raketin lailla.

    Ja mikä tuuri, että pääset Kaliforniaan!!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Äläpä mitään, ihan mieletön tuuri kyllä kävi! ♥

      Delete
  6. Oi että onnea hirmusesti!! Vaikken ookkaan vaihtari, ni kyllä aupparikin osaa samaistua noihin riemunkiljahduksiin ja tanssahduksiin kun perhe löytyy!! :'D toivon sulle ihanaa vuotta ♥

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos ♥ Jep, se on vaan joku tämmönen auppari/vaihtarijuttu, johon ei ulkopuoliset osaa niin hyvin samaistua. :D Mäkin sulle, pidä hauskaa Ruotsissa ja lueskelen kyllä sun blogia ahkeraasti! ♥

      Delete
  7. Ei vitsit, onneks olkoon ja hyvää matkaa!!!:D

    ReplyDelete
  8. Tosi kiva tää postaus ja sun blogi! Ja onnea tulevalle vaihtovuodelle! :) http://aliisannika.blogspot.fi/?m=1

    ReplyDelete
  9. Kiva postaus ja ihania kuvia!

    http://kakkujaunelmia.blogspot.fi/

    ReplyDelete
  10. Onnea, vihdoinkin pääset irti epätietoisuudesta! :-) Kuulostaa muutenkin toi paikka ja perhe tosi hyvältä. En malta odottaa, että pääsen lukemaan sun vuodesta Jenkeissä!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi kiitos! ♥ Niin kuulostaa, ehkä jopa vähän liiankin hyvältä ollakseen totta ;-) Jesjes, kiva juttu - lukijat on aina tervetulleita!

      Delete
  11. jännittääkö sua yhtään, miten tuut toimeen perheen kanssa? koska onhan niitäkin tapauksia ollu, ettei kemiat pelaa yhteen ei sitten ollenkaan :-D tsemppiä sulle reissuun ja vitsi miten siistiä jos pääset mukaan tohon cheer joukkueeseen!

    http://tthekidult.blogspot.fi/

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ei mua oikeestaan :) Oon kuitenkin jutellut perhee kanssa jo paljon ja tuntuu et meillä tulee kyllä kemiat kolahtamaa yhteen :) Kiitos, mäkin toivon hirveesti että pääsisin!

      Delete
  12. wau kuulostaapa ihanalta, eikä ainakaan kylmä tuu! Hyvää matkaa ja pidä ihana vuosi! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niin kuulostaa! Ja heh, ei todellakaaan tule! Mun valmentaja, joka oli aikoinaan kans Kaliforniassa vaihdossa, sanoi etten tuukkaan näkemään vuoden aikana lunta muualla kun vuorien huipuilla :D Pidän, kiitos! :)

      Delete
  13. Vau, sun blogin ulkoasu on muuttunut paljon parempaan viime vierailusta! Tosi kiinnostava postaus, omastakin mielestäni olisi kiva lähteä vaihtoon, mutta en vain pysty olemaan Suomesta erossa vuotta enkä osaa englantia sitten yhtään :D Muista muuten sitten oikeasti viettää elämäsi vuosi! Ja hei postailetko sieltä Kaliforniasta vai miten? :)

    http://kauneudenilluusio.blogspot.fi/

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oi kiitos! Miellyttää omaa silmääkin nyt paljon enemmän :)
      Ei se englannin osaamattomuus oo mikään este, siellähän sitä opitaan! Ja lyhimmät vaihdot taitaa olla kesävaihtoja - plus sitten puoleksi vuodeksi pääsee kans! Kannattaa ihmeessä lähteä, jos vaan on mahdollisuus! :)
      Joo, kirjoittelen sitten sieltä mun elämästä siellä :)

      Delete
  14. Liityin lukijaksi (olin 86. lukija), käy sä liittymässä mun blogiin? :)

    http://lifeofffangirl.blogspot.fi/

    ReplyDelete
  15. Ihana blogi! Tykästyin tähän ulkoasuun todella paljon :) Ja wau onnittelut ja hyvää matkaa! Itseäkin houkuttelisi vaikka se joku puoli vuotta olla vaihdossa :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oi kiitos! ♥ Kannattaa lähteä, jos vaan on mahdollisuus!

      Delete
  16. kiinnostava blogi! liityin lukijaksi! :)

    ReplyDelete
  17. Panostus ulkoasu, tätä on tosi kiva katsoa ja valokuvaat myös tosi hyvin :D Liityn lukijaks, vaihtareiden kokemuksia on aina mielenkiintosta seurata :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hah, myönnän lainanneeni ulkoasun Koodikielellä -blogin ilmaisulkoasusta :D Mutta kiitos! ♥

      Delete
  18. Ui kuin kiva postaus ja tykkään tästä ulkoasusta (:

    http://millakaroliinas.blogspot.fi/

    ReplyDelete
  19. Im gonna miss ya ;__; päivitäthän paljon sieltä jenkkilästä ja älä tee niiku yks mun kaverin kaveri joka meni saksaan vaihtoon ja katkas kaikki yhteydet suomee :'c

    ReplyDelete
    Replies
    1. I'm gonna miss ya too ;__; Päivitänpäivitän! Hyi, en ikinä. Lupaan ettet pääse musta eroon vaikka meidän välissä onkin valtameri.

      Delete

Malli: Simple Grey Variant © Koodikielellä